Otsikkokuva 2016

Trilogian viimeinen kesä 2017 Karvion teatterissa

Uuden henki 2017 - ennakkojuliste

Uuden henki

1980-luvulle tultaessa Valamon luostari on selvinnyt vaikeimmista vuosista ja uusi nousu on alkanut. Viimeinen Vanhan Valamon munkki Simforian ennättää nähdä uuden kirkon nousevan Papinniemelle ennen kuolemaansa. Talkoolaiset ja matkailijat täyttävät luostarin varsinkin kesäisin. Ortodoksisuus kiinnostaa suomalaista kulttuuriväkeä ja mm. runoilija Pentti Saarikoski löytää luostarin hengen. Ympäröivä maaseutu muuttuu luostarin vanavedessä: vanhan on väistyttävä uuden tieltä ja toivo paremmasta huomisesta vie elämää eteenpäin.

Näytelmä on kolmas eli viimeinen osa Heinäveden teatteriyhdistys ry:n tuottamaa Valamo-trilogiaa. Näytelmässä jatketaan osittain edellisten osien tarinaa, mutta se toimii myös itsenäisenä näytelmänä. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa näytelmäkirjailija, ohjaaja Lauri Jänis. Rooleissa nähdään Heinäveden harrastajanäyttelijöitä.

Suositun Valamo-trilogian edeltäviä osia, ”Isän varjo” ja ”Poika munkkilan polulla”, on käynyt katsomassa yhteensä yli 16 000 katsojaa. Tule näkemään ja kokemaan ainutlaatuinen teatterielämys paikallisessa maisemassa ja paikallisten ihmisten kertomana Heinävedellä!

Varaa lippusi nyt!

Varaa soittamalla 041 310 0810(vain mpm/pvm)
Lippuhinnat teatterilta varattaessa
  • 22 €/hlö – perushinta
  • 20 €/hlö – eläkeläiset, opiskelijat ja yli 16 hlön ryhmät
  • 14 €/hlö – lapset 6-12v., alle 6v ilmaiseksi

Ryhmissä matkanjohtaja ja kuljettaja ilmaiseksi

Voit myös hankkia lippusi seuraavilta yhteistyökumppaneilta
Teatterilta varattujen lippujen lunastaminen

Liput ovat lunastettavissa teatterin lipunmyyntipisteestä. Lipunmyynti avautuu noin kaksi tuntia ennen esitystä. Maksuvälineenä lipunmyyntipisteessä toimivat käteinen sekä Smartum-kulttuurisetelit. Ennakkotiedoista poiketen meillä ei valitettavasti ole pankkikorttia maksutapana tänä kesänä. Ryhmille (yli 16 hlöä) suosittelemme laskutusta.

Lippuvarauksen peruuttaminen

Sähköpostilla osoitteeseen info@valamotrilogia.fi esitystä edeltävänä päivänä klo 16 mennessä tai puhelimella numeroon 041 310 0810 esityspäivänä viimeistään kaksi tuntia ennen esitystä. Ryhmiltä lopullinen varausvahvistus kaksi viikkoa ennen esitystä.

Teatteri

Esityspaikkana toimii Karvion kesäteatteri (Takunlahdentie 4) lähellä Karvion kanavaa Heinävedellä. Teatteri sijaitsee valtatie 23:n varrella, Varkaudesta itään n. 51 km ja Joensuusta länteen n. 69 km.Teatterissa on yli 500-paikkainen kattamaton katsomo.

Teatterin välittömässä läheisyydessä sijaitsee Karvion lomakeskus, joka myös vastaa väliaikakahvituksista. Karvion sillan toiselta puolelta löytyy mm. K-Extra Karvio, Neste Karvionkanava ja Karvion kievari.

Katso myös tarkempia etäisyyksiä täältä »